Olen pienestä pitäen rakastanut luonnossa vaeltelua ja eläimiä. Onnekseni olen aina myös asunut lähellä luontoa, joten olen päässyt tutkimaan maan mönkiäisiä ja haistelemaan metsän raikasta ilmaa. Puissa kiipeily ja takapihan metsissä hilluminen oli parasta mitä tiesin!
 |
Pienenä mummun kanssa sienimetsällä.
Kuva: Mummun albumi. |
Myös mummun mökillä vierailimme ahkerasti ja syksyisin kävimme tietysti sienimetsällä hakemassa kanttarelleja ja suppilovahveroita. Viimevuosina olemme muutaman kerran ehtineetkin taas mummun kanssa sienestämään, mutta välissä kului piiiiitkä aika ilman sieniä. Sienien lisäksi muistan lapsuudestani (tai nuoruudestani, miten sen nyt ottaa) myös sen, että pidin erittäin paljon linnuista. Suurimman lintuvillitykseni aikoihin istuin mökin katolla lintukirjan ja kiikareiden kanssa, ja rakentelin linnunpönttöjä milloin mistäkin jämälaudoista.
Ensimmäinen "oikea" lemmikkini oli kaverilta saamani miljoonakala, mutta ennen sitäkin tutkin huoneessani milloin minkäkinlaisia ötököitä. Nämä lemmikit yleensä kuolivat aika nopeasti, sillä jouduin piilottelemaan niitä laatikoissa ja kaapeissa, ettei äitini hirmustuisi. Myöhemmin tyydyin onneksi tarkkailemaan otuksia luonnossa, joten säästyi äitikin ikäviltä ötökkäyllätyksiltä kaapeissa.
Luonnossa pidän omaan tahtiin kulkemisesta ja siitä, että aika ja kiireet häviävät. Pehmeä metsäpolku, luonnon äänet ja tuoksu... mitä muuta sitä ihminen tarvitsee rentoutuakseen?! Ja mikä parasta, kuntokin kohoaa kun riittävästi tarpoo mäkiä ja monttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti