Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen lintukävely Arboretumissa meni ihan kivasti kylmästä ja lumisateisesta aamupäivästä huolimatta. Alussa tiirailimme Viinikanlahdelle, jossa näkyikin melko paljon lokkeja. Kalalokkien, muutaman naurulokin ja selkälokin lisäksi näimme myös sinisorsia, isokoskeloita ja telkkiä. Lisäksi yli lensi useampikin laulujoutsen. Kylmästä viimasta siirryimme Arboretumiin ja lintujen ruokintapaikalle, josta löytyi ainakin mustarastaita, peippoja, viherpeippoja ja varpusia. Lisäksi paikalla oli syömässä kolme oravaa. Lintujen laulua (ainakin talitiaisen ja sinitiaisen) kuului paljon, ja retken vetäjän äänikirjasta kuulimme vielä lisää lintujen ääniä.
lauantai 31. maaliskuuta 2012
Lintukävely 31.3.2012

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti