Lauantaisen kyyreissun jälkeen olen tosissani alkanut miettiä käärmeen hankkimista myös lemmikiksi. Aiemmin olen hylännyt idean otusten ruokavalion takia, mutta toisaalta... kun kerran totuin myös Anssin (tarantula) sapuskan käsittelyyn, niin eiköhän siinä hiiretkin mene samalla. Itse en kyllä halua lopettaa ensimmäistäkään hiirtä, mutta eläinkaupan pakasteilla varmaan pärjää aika pitkälle.
Jos nyt käärmeen hankin, niin se tulee olemaan ihan perus viljakäärme - mitään vaativampaa lajia tuskin kannattaa ihan ensimmäiseksi kokeilla. Lisäksi viljis sopisi kooltaan juurikin tuohon tyhjänä olevaan akvaarioon, joka toki täytyisi muokata terraariokäyttöön sopivaksi. Akvaarion muokkauksen pystyisin aloittamaan ehkä jo tämän viikon lopulla, jahka kokeet saan tehtyä. Suunnitelmissa siis silikonien vaihto, jonkinlaisen kalliotaustan teko, sekä valaisinkannen verkottaminen (+ lämmityssysteemien sun muiden asiaan kuuluvien härpäkkeiden hankkiminen). Mitään kiirettä tällä projektilla ei ole, onhan tuo akvaario jo useamman kuukauden lojunut tyhjänä tuossa kaapin päällä. Ja asukkeja mietitään kunnolla vasta sitten, kun kaikki muu on valmiina.
Toinen vaihtoehto tuohon terraan olisi sitten leopardigekko. Saa nyt nähdä kumpaan vaihtoehtoon päädyn.
// Muoks.
Niinhän siinä kävi, että ei tullut käärmettä eikä leopardigekkoa ja vanha akvaariokin lahjoitettiin pois. Onneksi, olisi tuo ollut liian nafti molemmille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti