Kirjoitan ehkä myöhemmin lisää, nyt olen ihan liian väsynyt. Seuraavan päivän mietteitä kuvien alla.
Laulujoutsenet lennossa. |
Kuikat. |
Kanadanhanhia. |
Iidesjärven lintutorni. |
Mietteet reissun jälkeen
Kuten yllä kirjoitin, reissu oli mukava ja hyvin järjestetty. Heräämään jouduin jo neljältä, sillä bussit eivät kulkeneet niin aikaisin lauantaina ja jouduin kävelemään Tampereen rajalle viideksi, jolloin ensimmäinen kaupungin bussi lähti liikenteeseen. Tämän takia olin myöhemmin retken aikanakin torkahtaa useaan otteeseen. Vaikka näimme paljon lintulajeja, eivät ne kuitenkaan tuntuneet minusta kovinkaan tärkeiltä. Tajusin, että ehkä pelkkä lintujentarkkailu ei ole "se minun juttuni". Toki linnut ovat erittäin mielenkiintoisia, mutta eri lajien mekaaninen laskeminen ja bongailu eivät ole sitä, mitä luontoharrastukselta etsin.
Itselleni tärkeintä on luonnossa liikkuminen. Lintujen ja muiden eläinten näkeminen (ja valokuvaus) on myös mukavaa, mutta raitis ilma ja vaihtelevat maisemat vievät kuitenkin voiton. Siksi en tiedä osallistunko tällaisille linturetkille enää... en ole varma onko minulla oikeasti kärsivällisyyttä istua paikallani kiikarien kanssa ja odottaa lintujen ilmestymistä näköpiiriin. Ehkä voisinkin suunnitella jonkinlaista pidempää vaellusreissua johonkin? Ongelmana tietysti se, että kukaan tutuistani ei ole turhan innostunut metsässärämpimisestä, sekä se, että minulla on maailman huonoin suuntavaisto.
Pitääpä vielä miettiä vaihtoehtoja. Sillä välin jatkan lähimetsissä seikkailua ja räkättirastaiden kuvausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti