Päivityksissä on ollut nyt vähän aikaa hiljaista, joten voisinkin tähän väliin lykätä selostuksen mahtavasta kalliotausta-projektistani.
Varsinainen terraarioprojekti on ollut käynnisssä muistaakseni viime vuoden lokakuusta lähtien, kun ostin äitini vanhan akvaarion ja päätin muokata sen terraarioksi. Tauolla se taas on ollut siitä lähtien, kun hankkimani uusi valaisin päätti mennä oikosulkuun ja sulattaa tulpan pään kiinni loisteputkeen niin, että koko vehkeestä tuli kerralla käyttökelvoton. Uutta valaisinta en ole vielä saanut aikaiseksi hankkia, mutta eiköhän sekin jossain vaiheessa onnistu.
Mutta siis... itse kalliotausta. Halusin tehdä kalliosta väriltään vaalean/punertavan, aavikkoterraan sopivan. Saumalaastin ja puolihimmeän kalustalakan hain isän kanssa Bauhausista, styroksit nappasin läheisen rakennustyömään jätekasasta. Styroksi oli lohjennutta ja ehkä vähän liian paksua tarkoitukseen, siispä sain muotoilla sitä oikein urakalla. Jälkikin oli sitten sen näköistä. Työkaluina käytin sahaa, puukkoa ja keittiöveistä. Itse muotoilun tein kylppärissämme, jotta sotkut olisi helpompi siivota (niitä hemmetin styrokspalloja löytyi vielä kuukauden jälkeenkin pesukoneen alta).
Pohjan roudasin sitten parvekkeellemme, jossa lisäilin pari kerrosta saumalaastia. Kuivuminen, maalaus vesiväreillä ja lakkaus tapahtuivat jälleen kylppärissä, minkä huomasin olleen huono idea siinä vaiheessa, kun tausta oli kuivunut... kaarevaksi. Toinen reuna oli siis reilun sentin vinossa ja jouduin myöhemmin tekemään täytepalasen styroksista, jotta sain taustan kiinnitettyä akvaarion takaseinään niin, että mihinkään ei jäänyt liskon tai ruokaeläinten mentäviä koloja.
Tausta on ollut silikoonattuna paikallaan nyt useamman kuukauden, tarkoituksenani olisi kiinnitellä siihen vielä muovikasveja, ennen kuin lisäilen muuta sisustusta. Mikään kiire terraarion valmiiksisaamisella ei ole, sillä omat säätönsä pitää tehdä vielä kannen ja valojen suhteen. Tulevasta asukkaastakaan ei ole vielä tietoa, mutta eiköhän joku otus vielä tämän vuoden sisällä meille muuta. Otan parempia kuvia terraariosta sitten, kun olen saanut sen vähän edustuskelpoisemman näköiseksi.
//Myöhempi muokkaus.
Niinhän siinä kävi, että terra jäi käyttämättä (hienosta taustasta huolimatta) ja myin sen Herppi.net:in kautta uuteen kotiin. Ei oikeastaan edes harmita kamalasti. Kyllä noissa nykyisissäkin elukoissa hoitamista riittää :D